AROMAHIERONTA JA SEN VAIKUTUKSET

Aromahierontaa tehdään eteerisillä öljyillä ja klassisesta hieronnasta poiketen hierontaliikkeet ovat kevyemmät, joskin täydellisesti rentouttavat. Hoidon jälkeen asiakkaalla on ihanan levollinen, nirvanaa muistuttava hyvä, kevyt olo! Asiakas saa itse valita toivomansa hierontaöljyn vaikutuksen mukaan. Vaihtoehtoina on esim. virkästävää, rentouttavaa, lihaskipuja hoitavaa ja nestekiertoa parantavaa öljyä tai öljyn voi valita ihan vain tuoksunkin mukaan.

Aromahieronnan teho perustuu paitsi hierontaliikkeiden, myös käytettävien eteeristen öljyjen vaikutukseen imeytyä joko ihon tai hengitysteiden kautta verenkiertoon. Ne vaikuttavat myös hajuaistin kautta keskushermostoon ja limbiseen järjestelmään, joka säätelee autonomisen hermoston toimintaa ja tunteita. Hieronnassa käytettävillä eteeristen öljyjen tuoksuilla on oma tehtävänsä. Jokainen tuoksu vaikuttaa meidän kehoomme eri tavalla. Kokonaisvaltainen hoito rentouttaa sekä kireät lihakset, että mielen. Hieronnalla ennaltaehkäistään ja hoidetaan mm. liikarasituksesta ja stressistä johtuvia vaivoja, sairauksia, univaikeuksia sekä laukaistaan lihasjännityksiä ja lievitetään erilaisia kipuja. Hieronta vilkastuttaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa sekä vaikuttaa hormonitoimintaan. – Toki hierontaa voi ottaa vain nauttiakseen hyvästä olosta ilman varsinaista syytäkin! Eteeriset öljyt poistuvat elimistöstämme 8-24 tunnin kuluessa hoidon päättymisestä.

Aromahieronta on erittäin turvallista, mutta hoito ei sovi raskaana oleville tai imettäville äideille. Myöskään hoitoa ei saa tehdä sädehoitojen tai kemoterapian aikana, eikä myöskään flunssan, infektion tai antibioottikuurin aikana. Hoitoa on syytä välttää myös silloin jos kärsii sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta tai on nauttinut alkoholia tai käyttänyt muita huumausaineita.

Tervetuloa kokeilemaan aromahierontaa liikkeessämme ja mikäpä olisikaan mukavampi tapa aloittaa uusi vuosi ; rentona ja stressittömänä!

Rentouttavin terveisin,

Sanna Koivuranta