AKNE JA SEN HOITOKEINOT

Akne on ihon geneettinen tulehdussairaus, eli suurin tekijä altistua akneen on perinnöllisyys. Perimme ihotyyppimme jommalta kummalta vanhemmalta, ja tälle tekijälle emme voi valitettavasti mitään! Mutta riippumatta siitä, mikä ihotyyppimme on, käyttämällä oikeanlaisia ihonhoitotuotteita, voimme vaikuttaa siihen, kuinka hyvin ihomme voi!

Aknea esiintyy jonkin asteisena jopa 90 prosentilla nuorista. Syynä tähän on toinen sisäsyntyinen tekijä; hormonitoiminnan vilkastuminen. Helpoiten se syntyy kuitenkin ihotyypeille rasvainen - tai sekaiho. Erityisesti aknea alkaa muodostumaan näihin ihoihin, jos ihon pinnalta puuttuu tai pääsee haihtumaan kosteutta. Hassua sinellänsä, sillä moni, jolla on rasvainen iho, kuvittelee, ettei se tarvitse mitään voiteita, sillä iho kiiltelee helposti ja tuntuu jopa öljyiseltä. Mutta tämä on harhaanjohtavaa ajattelua, sillä jos ihon pinta on kuiva ja alta pukkaa talia, tekee kuivuus "panssarin" ihon pinnalle niin, ettei tali pääse tulemaan vapaasti ihon pinnalle! Ja jos ihon pinta on kuiva, kuvittelee iho tarvitsevansa lisää talia, jonka vuoksi se alkaa erittämään sitä lisää, eli noidankehä senkuin kasvaa! Eli ratkaisuna tähän on oikeanlainen kosteusvoide, joka nimenomaan sisältää kosteutta vesimuodossa, ei lipidi, eli rasvamuodossa. Pintakuivuuden lisäksi toinen aknea kiihdyttävä tekijä on ihon pinnan sarveistuminen. Jos ihon luonnollinen uusiutumisprosessi häiriintyy, jää ihon pinnalle paljon kuollutta solumassaa, joka ei hilseilekään pois, ovat ongelman alkulähteet valmiit! (Tätä voidaan kuitenkin estää oikeanlaisilla kuorinnoilla, jolloin kuollut solukerros ihon pinnalta saadaan pois!)

Akne siis alkaa näistä ongelmista; liika talineritys, pintakuivuus ja sarveistuminen, sillä nämä tekijät altistavat helposti ihon tukkiutumista. Ensimmäinen merkki siitä, että iho ei toimi normaalisti, ovat mustapäät, eli komedot. Kun ihohuokosen aukko tukkeutuu, sen aukolle kehittyy ns. talitulppa, joka hapettuessaan tummenee. (siitä tulee nimi mustapää). Jos puolestaan mustapäätä ei puhdisteta ajoissa, syntyy seuraava ongelma; näppyjen muodostus, sillä itse talirauhanen tuottaa joka päivä lisää talia ihon alla, ja jos huokosen aukolla on tulppa esteenä, tapahtuu huokosessa pian "räjähdys", jolloin näppylä syntyy. Ensin syntyvät punaiset näppylät, eli papulat ja bakteerien lisääntyessä näistä kehittyvät helposti märkäpäänäppylät, eli pustulat. Ihollamme toki elää normaalistikin bakteereita, sillä niiden tehtävä on hajottaa talia vapaiksi rasvahapoiksi, mutta lisääntyessään nämä bakteerit aiheuttavat iholla nopeasti tulehduksen. (Alkuperäinen ongelma, eli liika talineritys, sarveistuminen ja pintakuivuus yhdessä antavat nimittäin loistavan kasvuympäristön bakteereille lisääntyä ja elää). Jos tulehdus pääsee vielä etenemään ihonalaiseen rasvakudokseen, tuloksena on akneontelo, eli kysta. Sen parantuminen kestää yleensä pitkään ja jättää jälkeensä myös arven.

Yksi sisäsyntyinen tekijä vielä löytyy, joka on sidoksissa aknen puhkeamiseen, nimittäin stressi. Stressi, ei suoranaisesti laukaise heti itse aknea, mutta saa elimistömme reagoimaan lisäämään talineritystä ja kiihdyttämään hormonitoimintaa. Vaikka nuorilla ei pitäisi olla ainakaan työstressiä, voi koulunkäynti ja kaverisuhteet vaikuttaa ja lisätä stressitasoa. Puhumattakaan siitä stressistä, jos iholle ilmaantuu näppyjä, eikä mikään tunnu auttavan, niin hermostoperäinen tulehdus vain kiihtyy!

On toki helppoa sanoa, että älä stressaa; Mutta apua on saatavilla!

AKNEEN VOIVAT VAIKUTTAA MYÖS ULKOISET TEKIJÄT

Miksi toiset saavat aknen herkimmin kuin muut? - Hyvä kysymys, johon vastauksia voi olla useita. Edellisten sisäsyntyisten tekijöiden lisäksi akneen vaikuttavat myös ulkoiset tekijät, kuten esim. vääränlainen hoito tai hoitamattomuus. Monet varmasti hoitavat akneihoaan, mutta saattavat vahingossa tietämättään vain pahentaa ihon tilaa hoitamalla sitä väärin! Tuotteita, joissa on käytetty komedogeenisia, eli ihoa tukkivia raaka-aineita, tulisi ehdottomasti välttää! Tukkivia raaka-aineita ovat esim. mineraaliöljyt (mineral oil tai parafinum liquidum), keinotekoiset hajusteet (parfum), keinotekoiset väriaineet ( cl + numerosarja) ja lanoliini. Kuivattavaa alkoholia sisältäviä tuotteita kannattaa myös välttää, sillä vaikka alkoholi kuivattaa toki itse näppyä, se samalla valitettavasti kuivattaa myös ihon pintaa. Pintakuiva ihohan lisäsi ihon pinnalle "panssaria", jolloin huokonen tukkeutuu lisää. Tavalliset saippuat ovat ehdottomasti myös pahentavia tekijöitä, sillä ne muuttavat ihon ph-arvoa, joka puolestaan taas lisää bakteereiden määrää ja lisäksi saippuat kuivattavat ihoa.

Moni hakee kesäisin myös apua auringosta. Toki aurinko "kuivattaa" itse näppyjä, mutta se kuivattaa myös ihon pintaa lisää. Puolustuskeinona UV-säteilyä vastaan iho alkaa myös paksuuntumaan ja yhdessä kuivuus ja sarveistuminen antavat loistavan kasvualustan bakteereiden lisääntyä. Lisäksi UV-säteily heikentää ihokarvojen laatua, ja koska jokaisesta huokosesta lähtee pieni karva, jonka tehtävänä on auttaa ihotalia nousemaan paremmin ihon pinnalle, tämäkin prosessi estyy, jos karvan laatu on heikko. (Ja tämä taas lisää ihon tukkeutumista). Eniten se näkyy syksyllä, kun aurinkokausi päättyy, jolloin iho voi yhtäkkiä olla todella näppyläinen ja tukossa.

Toiset voivat taas ns. yli hoitaa ihoaan pesemällä sitä turhankin useasti. Pesut aamuin ja illoin kyllä riittävät, poikkeuksena pesu urheilusuoritusten jälkeen. Jotkut voivat myös kuoria ihoaan liikaa tai käyttämällä kuorintaa, jossa voi olla liian karheita rakeita. (Kovat rakeet voivat pahentaa aknea, jos iholla on paljon märkäpäitä. Rae voi nimittäin rikkoa jonkun märkäpään ja näin tulehdus voi levitä vieressä oleviin terveisiinkin huokosiin!) - Toki kuorinta iholle kannattaa, mutta kannattaa kysyä ammattilaisilta, mikä kuorinta omalle iholle on paras vaihtoehto ja kuinka usein sitä saa käyttää! Moni aiheuttaa tulehduksia myös itse puristelemalla tai hipelöimällä ihoaan liikaa. Yleensä puristelu vain lisää tulehdusta ja jättää jälkeensä ikävän näköisiä punaisia arpia, eli omat sormet kannattaa pitää kurissa ja hakeutua mieluummin ammattilaisten hoitoon tässäkin tilanteessa!

AKNEN ERI ASTEET

Jotta osataan hoitaa aknea oikein, täytyy tunnistaa missä vaiheessa akne on. Karkeasti aknea voidaan jaotella neljään eri asteeseen, riippuen siitä, kuinka pitkälle se on edennyt.

Ensimmäisessä asteessa iholla on paljon mustapäitä, eli komedoja.

- Jos mustapäitä ei ajoissa saada puhtaiksi, siirtyy akne nopeasti seuraavaan asteeseen, jolloin iholle syntyy herkästi papuloita, eli punaisia näppylöitä.

Kolmas aste on muuttunut jo pahemmaksi, jolloin edellisten lisäksi iholle ilmaantuu paljon myös pustuloita, eli märkäpää näppylöitä.

Neljännessä asteessa tulehdus on levinnyt jo ihonalaiseen rasvakudokseen, eli tuolloin muodostuu jo kystia, eli akneonteloita.

Eli heti, kun mustapäitä tai näppylöitä alkaa ilmaantumaan, kannattaa hakeutua kosmetologin tai ihoterapeutin hoitoon. Ammattilainen osaa kertoa, missä vaiheessa akne on ja opastaa oikeanlaiseen hoitoon ja hoitotuotteisiin. Me kosmetologit pystymme auttamaan yleensä kahden ensimmäisen asteen hoidossa, mutta kolmas- ja neljäs aste vaatii jo ihotautilääkäreiden ja sisäisten lääkekuurien apua. Mutta tuolloinkin kannattaa käydä hoidoissa ja käyttää tuotteita, jotka rauhoittavat ja estävät ihon kuivumista ja ärsytyksiä!

AKNEN HOITOKEINOT

Nyrkkisääntö on se, että hoitoon kannattaa hakeutua ajoissa. Mitä pidemmälle akne pääsee, sen hankalammaksi hoitokin muuttuu. Me kosmetologit ja ihoterapeutit arvioimme ihosi kunnon ja aknen asteen ja teemme hoitolassa puhdistavia hoitoja niin, että mustapäät vähentyisivät ja jatkossa talilla on mahdollisuudet tulla vapaasti ihon pinnalle. Lisäksi opastamme oikeanlaisiin tuotteisiin, jotka parantavat ihon kuntoa. Me käytämme Dermalogicaa ja iS CLINICAL hoitosarjoja, jotka eivät sisällä mitään ihoa tukkivia eli komedogeenisiä raaka-aineita, jolloin iholla on mahdollisuus hengittää ja alkaa käyttäytymään toivotulla tavalla. Näillä tuotteilla pystymme myös kosteuttamaan ihon pintaa niin, että se pysyy pehmeänä, jonka vuoksi tali ei jää ihon alle. Sen lisäksi voimme vähentää bakteerien määrää ja tulehduksia, sekä estää ihon sarveistumista oikeanlaisilla kuorinnoilla! Teemme jokaiselle asiakkaallemme aina räätälöidyn kasvohoidon juuri hänen ihonsa tarpeiden mukaisesti ja käytämme myös useita laitteita tukemaan hoitoa! Käytössämme on Ultraääni, jolla voimme myös puhdistaa ja imeyttää tehoaineita syvälle ihoon. Meillä on myös ultraääniterapiat sekä punaisella, että sinisellä LED- valolla ja myös Korkeataajuusfrekvenssi, joka tuottaa iholle happea. Uusin laitteemme; Hydrafacial on laite, joka puhdistaa ihon kivuttomasti jopa 30 minuutissa ja tässäkin laitteessa on paljon lisäoptioita, joita käyttäessä hoidosta tulee tehokkaampi!

Vaikeammissa tapauksissa ohjaamme myös lääkärien hoitoon, sillä toisinaan tulehdus saadaan kuriin vain sisäisillä lääkkeillä; antibiooteilla, Roaccutanilla, Isotretinoinilla tai Tetrasykliinilla. Nämä auttavat tehokkaasti tulehdukseen, mutta aiheuttavat monesti ikäviä sivuvaikutuksia, esim. ihon ja limakalvojen kuivumista, ihottumia, suolisto-oireita, herkkyyttä ja ihon ohentumista ja lisääntynyttä herkkyyttä UV-säteilylle. Vahvat lääkkeet voivat aiheuttaa myös sikiövaurioita, joten näitä ei saa käyttää raskauden aikana! Mutta vaikka sisäinen lääkitys olisikin päällä, kannattaa käydä hoidoissa, sillä me voimme vaikuttaa hoidoilla ihon herkkyyteen, kuivuuteen ja ärsytykseen, sekä antaa uusia vinkkejä kotihoitoon, sillä kuurin aikana ihon kunto muuttuu suuresti! - Tärkeintä on tuolloin muistaa ihon suojaaminen UV-säteiltä ja se, että ihoa ei saa kuoria kuurin aikana, sillä se herkistää ihoa taas enemmän!

Myös ruokavalioon kannattaa tehdä muutoksia, jos kärsii aknesta. Yleensä akneiholla on vähemmän antioksidantteja, joten paljon vitamiineja sisältävä ruokavalio tai ravintolisät rauhoittavat ihoa. Myös sokerin syöntiä kannattaa välttää, sillä liika sokeri lisää vain ihotulehduksia! Ja vedenjuontia kannattaa myös lisätä, sillä se kosteuttaa ihoa sisältäpäin ja vaikuttaa kaikkiin elimistömme toimintoihin positiivisesti!

Ja vielä muutama hyvä vinkki akneihoisille; tyynyliina kannattaa vaihtaa useasti puhtaaseen, samoin kasvopyyhe. Näin vähennetään lian, talin ja bakteereiden takaisin pääsyä iholle. Myös puhelimen näyttö kannattaa puhdistaa useasti tai käyttää vaikka kuulokkeita, sillä puhelimeen tarttuu herkästi likaa ja meikkiä, ja jos puhuu paljon puhelimessa, se myös kuumenee ja avaa huokoisia ja näin lika pääsee helpommin iholle!

Tässäpä siis vinkkejä roppakaupalla!

Terkuin,

Sanna

SOKERISTA ON MONEKSI!

Kohta se taas alkaa; nimittäin sokerointi buumi! Kun vaatteet vähenee, häiritsevät ihokarvat monia. Onneksi on keksitty sokerointi; tuo hellävaraisempi vaihtoehto vahaukselle!

Sokeri on puhdas luonnon tuote; siksi se ei jätä ihoa mm. tahmeaksi, niin kuin vaha ja se on asiakkaalle paljon miellyttävämmän tuntuinen. Sokeroinnissa karva katkeaa ihon alta myötäkarvaan, eikä vastakarvaan, niinkuin vahauksessa, joten se ei käy myöskään niin kipeää! Toki se joltain tuntuu, mutta ei läheskään niin paljoa! Sokeri saa aikaiseksi iholle myös kuorinnan, jonka ansiosta iho tuntuu silkkisen pehmeältä toimenpiteen jälkeen.

Parasta sokeroinnissa on myös se, että ihoalue pysyy karvattomana melko pitkään, yleensä n. kk:n .- Toki poikkeuksiakin voi olla, mutta kun karva kasvaa takaisin, se on pehmeämpää ja yleensä myös vaaleampaa. Sheivatessa nimittäin karva katkeaa ihon pinnalta, ja sänki tuntuu jo seuraavana päivänä!

Ensimmäisellä kerralla iho ja karvatupet saattavat hivenen säikähtää ja iho voi punoittaa, mutta jos iholle laitetaan heti rauhoittavia ja kosteuttavia tuotteita, punoitus lakkaa yleensä jo samana päivänä. Auringonottoa toki kannattaa vältellä ainakin vuorokauden, sillä sokerointi voi herkistää ihoa UV-säteilylle.

Vaikka sokerilla saadaankin aika lyhyitäkin karvoja poistettua, suosittelen jokaista ”kasvattamaan” niitä hetken. Loistavin pituus olisi n. 5 mm , silloin ne lähtevät taatusti!

Suosittelen sokerointia lämpimästi kaikille!

Kesäisin terveisin,

Sanna

KUORI, KUORI, ENEMMÄN KUORI!

Joka syksy koen saman ilmiön; kun päivän valo lyhenee ja pimeä vain pitenee, pieni matalapaine ja väsymys iskee! Kaamos ottaa aina koville koko kropassa ja uskon, että niin käy ihollekkin! Toki lohtua pimeisiin iltoihin tuo kirkasvalolamput, kynttilöiden polttaminen ja takkatulen lämmössä istuminen, mutta miten iholle saisi pientä piristystä? - Vastaus on ihon kuoriminen! - Sitä ihomme kaipaa juuri nyt!

Kuorinnalla saamme harmaat solukkomme pyyhittyä pois ihomme pinnalta ja ihomme suorastaan hehkumaan! Kun päällimmäinen, kuollut ihon kerros on saatu kuorittua ihon pinnalta pois, syntyy ihon alimmassa epidermis- kerroksessa käsky luoda heti uusia, terveitä ja ennenkaikkea kosteita ihosoluja lisää. Eli säännöllisellä kuorinnalla pystymme vaikuttamaan hurjasti ihomme kosteuteen myös sisältä päin!

Aina kuorinnan jälkeen ihomme on myös paljon pehmeämpi, kirkkaampi ja heleämpi. Myös muut aineet (tehoaineet, kosteusvoiteet ja naamiot) imeytyvät paljon paremmin kuoritulle iholle, versus ”kuolleelle” pinnalle, johon on oikeastaan turhaakin tarjota juuri mitään, sillä paksu, kuollut ihon pinta ei ota vastaan aineita ihanteellisella tavalla.

Kuorinnalla pystytään vaikuttamaan myös ihon epätasaiseen väriin, pigmenttiläiskiin ja vanhoihin, punoittaviin acnearpiin. - Toki acneihoisen kannattaa muutenkin kuoria ihoaan, sillä kuoriminen auttaa talia pääsemään vapaammin ihon pinnalle, eikä jäämään ihon alle, aiheuttaen mustapäitä ja tukkeumia!

Eikä tässä vielä kaikki; Erityisen tärkeää kuorinta olisi aikuiselle iholle! Mitä enemmän meillä on ikää, sen laiskemmin meidän solujen uusiutumisrytmi toimii. Karkeasti sanottuna siihen menee tismalleen saman verran päiviä, kuin meillä on ikävuosiakin. Eli, nuoressa ihossa kestää n. 28 vrk aikaa, kun ihosolu syntyy ja hilseilee ihon pinnalta pois. Mutta 40- vuotiaalla tähän meneekin aikaa jo 40 vrk, 50- vuotiaalla jo 50 vrk. jne. - Mutta; jälleen kerran säännöllinen kuorinta palkitsee tekijäänsä, sillä riippumatta iästä, säännöllisellä kuorinnalla saadaan solujen uusiutumiskyky pysymään n. 28 vrk:ssa!

Eli suosittelen kuorintaa ihan jokaiselle! - Poikkeuksena voimakkaiden antibioottikuurien tai antibioottivoiteiden käyttäjille. Dermalogicalta löytyykin todella laaja valikoima erilaisia kuorintoja niin myyntiin, kuin hoitolahoitoihin. Siksi kannattaa kääntyä meidän asiantuntijoiden puoleen, jotta jokainen saa varmasti juuri oikeanlaisen kuorinnan omalle iholleen!

Nyt kun UV-säteitä ei juurikaan ole, on mitä parhain ajankohta myös tehokkaimmalle kuorintahoidollemme; Bio Surface Peelingille! Tai mikset tekisi kuorinta kuuria kotona Daily Resurfacer kuorinnallamme, joka onkin ajnakohtaisin tuotteemme JUURI NYT!

Terveisin, Sanna

SUOJAA, SUOJAA ENEMMÄN SUOJAA!

Niin se vain kesäkuu starttasi käyntiin ja ainakin koululaiset ja opiskelijat pääsivät jo kesälaitumille! Säät eivät toki vielä ihan hellelukemiin ole yltäneet, mutta eiköhän niistäkin vielä jossain vaiheessa päästä nauttimaan! Siksipä tartun, jälleen kerran, tähän ajankohtaiseen aiheeseen; nimittäin ihon suojaamiseen UV-säteiltä!

Ihailtavan moni asiakkaani on jo tiedostanut, että UV-säteilyyn liittyy paljon vaaratekijöitä; ihon palamista, enenaikaista ikääntymistä, kuivumista, pigmentaatiota, couperosan  ja ennenkaikkea ihosyöpäriskin lisääntymistä. Mutta siltikin löytyy myös vielä niitäkin, jotka ihailevat ruskettunutta ihoa ja pitävät sitä ”terveen ihon merkkinä”! Ihan vast’ikään näin Facebookissa nuoren brittiläisen 21- vuotiaan naisen kuvan, joka oli saanut pahan melanooman kasvoihinsa. Hän tunnusti olleensa himo auringonottaja ja etenkin aktiivinen solariumissa kävijä. Hänen kasvonsa olivat todella karun näköiset, mutta hän halusi julkaista kuvansa varoittaaksen jokaista siitä, mitä auringonpalvojille voi tapahtua! Ja hän todellakin katui käyttäytymistään ja ihannointiaan ruskeaan ihoon! Niinpä…. - Valitettavasti ihomme muistaa aivan kaiken! Se tallettaa jokaisen ikävän tapahtuman; trauman, tulehduksen, allergisen reaktion,paleltumisen ja etenkin palamisen omaan ”muistipankkiinsa” ja nämä tapahtumat uusiutuvat erittäin herkästi uudelleen, jos se kohtaa saman tapahtuman uudestaan. Tietysti iho herkistyy, mutta ulkoisesti se voi näyttää nämä vauriot vasta vuosien viiveellä tapahtuneesta! Jokainen ihon palamiskerta myös lisää riskiä ihosyövälle ja kaikkein herkimmät riskille ovat alle 15- vuotiaat lapset. Jos he polttavat ihonsa edes kerran, heidän ihosyöpäriskinsä jopa 50 kertaistuu!

Eli siksi hokema; SUOJAA, SUOJAA ENEMMÄN SUOJAA, on todellakin paikallaan! Varsinkin ensimmäiset säteet, jotka ihollemme tunkeutuvat, ovat ne kaikkein petollisimmat. ( Ihomme kun eivät ole vielä ehtineet tottua niihin, koska vaatteet ovat niiltä suojanneet) - Siksi suosittelen jokaista käyttämään vähintään aurinkosuojatuotetta, jossa on suojakerroin 30, mielellään suojakerroin 50 ensimmäisinä hellepäivinä! Vasta kun ihomme on saanut vähän väriä, se pystyy suojelemaan itseään, mutta tässä onkin se dilemma; aina, kun ihomme on ruskettunut, se on ehtinyt jo jollain muotoa vaurioitua, sillä rusketus on ihon oma suojamekanismi UV-säteitä vastaan! Eli näin ammattilaisen mielestä ruskettunut iho on kaikkea muuta kuin terve iho! Se huutaa ; HELP ME!!!!

UV- säteet ovat älyttömän agressiivisia happiradikaaleja, joiden pyrkimys on päästä nappaamaan ihomme soluilta elektrodeja ja tuhoamaan solumme DNA:ta. Ja kun se on saanut haluamansa, tuhotyö ihossamme alkaa! Se aiheuttaa tulehduksia, rikkoo ja hajottaa kollageeni- ja elastiinisäikeitä, jotka johtavat ennenaikaiseen ikääntymiseen, laajentaa verisuonia pahentaen couperosaa jne. Vastaisku näille happiradikaaleille ovat tehokkaat antioksidantit, niin sisäisesti, kuin ulkoisesti voiteiden muodossa yhdistettynä korkeisiin suojakertoimiin! Eli kannattaa valita aurinkosuojatuote hyvin! Ei riitä, että kerroin on korkea, tuotteessa täytyy olla myös hyvät antioksidantit mukana suojelemassa herkkää hipiää!

Omat vahvat suosikkini ovat Dermalogican Sport Protection SPF 50 varatalolle ja Solar Defence Booster SPF 50 kasvoille. Ensimmäinen sopii loistavasti urheilijoille ja vesipedoille, sillä se on veden- ja hikoilun kestävä jopa 40 minuuttia. Mutta molempia on syytä lisäillä tarvittaessa päivän mittaan, etenkin, jos altistuu pidemmän aikaa säteilylle! Ja jos ruskeaa hipiää kaipaa, ainoat turvalliset vaihtoehdot ovat itsestään ruskettavat. Siihen suosittelen ehdottomasti Jane Iredalen Tantasia itsestään ruskettavaa voidetta, sillä se takaa kauniin sävyn ja on erittäin luonnollisen näköinen ja helppo käyttää, sillä se antaa väriä heti. (Toki pysävämpi sävy tulee luonnollisesti kolmessa tunnissa, jonka jälkeen päällimmäinen ihokerros on värjäytynyt ja sen jälkeen voidaan käydä suihkussa).

Siksi tähän ajankohtaiseen aiheeseen liittyen päätimme luoda oman kampanjamme Sanna’s Stylessä. Haluamme varmistaa, että mahdollisimman moni turvaa ainakin kasvojensa ihoa UV-säteitä vastaan. Eli ostaessasi Dermalogica- tuotteita vähintään 50 €:lla, saat kaupanpäälliseksi jonkun näistä matkakokoisista tuotteista; joko Total Eye Care:n SPF 15, Solar Defence Booster:in SPF 50 tai Skin Perfect Primer:in SPF 30!

ANTAA KESÄN TULLA!

Terkuin, Sanna

TERVEISIÄ VIIMEISiMMÄSTÄ KOULUTUKSESTA!

Kyllä oli Lapintyttö taas ihmeissään, kun keväiseen Helsinkiin pääsi! Siellähän oli kevät jo pitkällä ja suorastaan ”hellettä” etenkin, kun talvitakissa ja kengissä sinne täältä lumen keskeltä lähdin! Mutta asiaan; taas opin paljon uutta, etenkin pigmenttimuutoksista. Tässä siis pientä antia opeistani pähkinän kuoressa:

Pigmentaation aiheuttajia voi olla useita. Yleisempiä ovat kuitenkin altistuminen UV- säteilylle, ihovaurioiden (esim. aknen tai haavojen) aiheuttamat tulehdukset ja hormonit. Lisäksi muita aiheuttajia ovat geenit, stressi, lääkitykset (kuten antibiootit tai malarialääkkeet),ihosairaudet,kemikaalit,ilmansaasteet ja tietysti luonnollinen ikääntyminen.

Geeneihin ja hormooneihin on tietysti vaikea vaikuttaa. Etenkin meillä naisilla voi esim. vuosien ehkäisypillereiden käyttö, tai niiden lopettaminen olla syynä pigmentaation muodostumiseen. Suurimmat estrogeenipiikit puolestaan voivat tulla esim. raskauksien, imetyksien tai hormoonikorvaushoitojen myötä, jolloin herkemmin melanosyyttien toiminta häiriintyy. Viimeistään vaihdevuodet taas muuttavat hormoonitoimintaa, jolloin puolestaan tuloksena voivat olla ikäläiskät tai epätasainen ihonsävy. Jos pigmentaation syynä ovat nämä sisäsyntyiset tekijät, on kaikkein tärkeintä ja helpointa ennaltaehkäisy, eli korkean aurinkosuojatuotteen käyttö!

Toki hyperpigmentaation hoitaminen on monivaiheinen prosessi. Säännöllinen suojaaminen, vähintään SPF 50 :llä, on kriittisen tärkeää, mutta iho tarvitsee myös kirkastavia ja kuorivia raaka-aineita, jotta saadaan poistettua jo muodostuneita pigmenttiläiskiä. Siksipä Dermalogica on lanseerannut uuden PowerBrigt TRx - linjan, joka muodostuu kolmesta hoitotuotteesta, jotka tekevät kaiken edellämainitun turvallisesti ja synergisesti. Nämä kolme ovat erittäin helppoja käyttää ja sopivat kenelle tahansa! Ne voidaan helposti ottaa mukaan jokaiselle Dermalogican käyttäjälle normaaliin ihonhoitorutiiniin. Tuotteet toimivat niin ikääntyvälle iholle kuin akneiholle ( vanhat, punoittavat akne-arvet saavat kirkastusta) ja myös herkemmälle, punoittavalle iholle. Eli nämä käyvät siis ihan kaikille! Kukapa ei haluaisi ihoonsa lisää kirkkautta ja heleyttä?

Tähän superkolmikkoon kuuluvat siis C-12 Pure bright serum, Pure light SPF 50 päivävoide ja Pure night yövoide. Yhdessä nämä siis hillitsevät melaniinin muodostusta, tasoittavat epätasaista ihonsävyä , kontrolloivat uuden melaniinin muodostusta ja kirkastavat ihoa. Tuotteet ovat tutun näköisiä ja nimisiä edeltävästä CromaWhite-linjasta, mutta ovat täysin erillaisia. Koostumukset ovat entistä tehokkaammat, kosteuttavammat ja hoitavammat ja tuntuvat iholla aivan eriltä! 

Hoitolaan lanseerattiin myös uusi kirkastava hoito; PowerBright TRx TM -hoito. Tietysti tämäkin hoito yksilöllistetään jokaisen ihonkunnon ja ihotyypin mukaisesti, joten se soveltuu lähes kaikille! En malta odottaa, millaisia tuloksia voimmekaan nyt saada asiakkaillemme yhdessä hoitolahoitojen ja näiden kotihoitotuotteiden kanssa!

Tervetuloa tutustumaan!

Terkuin, Sanna

KOLME KOVAA KAVERUSTA IHOLLE PAKKASTA VASTAAN!

Laulussa hoetaan; ”pakkanen, siitä suomalaiset tykkää….” - No , rehellisesti sanottuna, en minä ainakaan! Mutta minkäs teet; meillä on neljä vuodenaikaa ja väkisinkin sitä joutuu liikkumaan ulkosalla, oli pakkasta tai ei!

Nyt kun pakkanen on kaikkein kovimmillaan, joutuu ihomme melkoiseen koetukseen. Se kuivuu, ärsyyntyy, hilseilee, punoittaa ja pahimmassa tapauksissa paleltuu. Siksi avainsana tämänhetkiseen ihonhoitoon on SUOJAAMINEN! Se ennaltaehkäisee kaikkia näitä ongelmia!

Ensimmäinen loistava suoja iholle on Barrier Repair. Se on sametin pehmeä, vedetön voide, joka sulaa ihoon suojaten ja vahvistaen ihon omaa suojabarriääriä. Samalla se rauhoittaa ihoa ja tekee siitä päivä päivältä kestävämmän ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Itse käytän Barrier Repairia oman kosteusvoiteeni päällä, sillä ihan sellaisenaan se ei omaan kuivaan ihooni riitä. Mutta se estää kätevästi samalla myös kosteuden haihtumista iholta poispäin ja siksi käytän sitä myös iltaisin!

Barrier Repairin jälkeen sipaisen ihooni Redness Relief Spf 20. Tämä antioksidanttinen voide paitsi jatkaa rauhoitusta, se estää kätevästi ihon punaisuuden. Se on täysin vihreä väriltään, ja koska vihreä on punaisen vastaväri, se neutraloi ihon punaisuutta. Tämä on loistava tuote kaikille, joilla on couperosaa, ruusufinniä tai muuten vain herkistynyt tai herkemmin reagoiva iho lämpötilojen vaihteluihin! Tämä tuote myös oikeasti hoitaa ja rauhoittaa ihoa ja samalla myös suojaa UV-säteiltä! Tuotteen päälle voidaan vielä laittaa meikkiä, jos halutaan!

Vihoviimeinen, joskin ei vähäinen suoja iholle on vielä Climate Control -puikko. Tämä on ainoa tuote Dermalogican tuotteista, joka jättää hetkeksi iholle kalvomaisen tunteen, muta tämäkin on siis hengittävä kalvo, eikä tuki ihoa. Kalvo tulee sen takia, että se pystyy tehokkaasti suojelemaan ihoa kahteen suuntaan; ensiksi se ei päästä iholta kosteutta pois ja toiseksi, se ei päästä tuulta, viimaa eikä pakkasta iholle! Tuote toimi korkeimmissakin pakkasissa ja on myös paras huulirasva, mitä tiedän. Tämä puikko suojaa myös hyvin lämmöltä, esim. saunassa. Eli on varsin monikäyttöinen! Tämäkin tuote myös vahvistaa ihon omaa suojaa (barriääriä) ja tekee siitä vahvemman ja kestävämän ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Voidaan käyttää myös kaikkiin kohtiin iholla, mitkä kutisevat tai ärsyttävät (esim. atoopikoilla taipeet), sillä se rauhoittaa ja poistaa kutinaa. Tämä pitäisi mielstäni olla kaikilla suomalaisilla, sillä hintakaan ei tässä tuotteessa päätä huimaa! Ja ihan pian näistä kahdesta muusta tuotteesta meillä tulee hyvä kampanja, joten pysy kuulolla!

Antaa pakkasen paukutella vaan! Terkuin, Sanna

BOOSTEREISTA ”BUUSTIA” IHOLLE!

Olen itse käyttänyt samaa kosteusvoidetta jo yli 10-Vuotta, eikä ihoni ole ”kyllästynyt” siihen koskaan. Mutta toki minunkin ihoni kunto muuttuu ja vaihtelee esim. vuodenaikojen mukaan. Siksi yksilöllistän ihonhoitorutiineitani vaihtelemalla eri tehoaineita kosteusvoiteeni alle. Näin ollen se pysyy kunnossa, riippumatta mikä sen kunto aina onkaan!

Boosterit, Dermalogican ensimmäiset tehoaineet, toimivat koostumuksiensa ansiosta todella hyvin. Ne ovat lähes nestemäisiä, jonka ansiosta raaka-aineiden molekyylikoot ovat niin pieniä, että ne pystyvät imeytymään hurjan syvälle ihoon, aina epidermiksen alempiin kerroksiin asti. Siksi tehoaineiden tarkoitus onkin hoitaa ja korjata ihoa syvältä, kun taas voiteet hoitavat aina ihon pintaa! Siksi tehoaineilla saadaan aina parhaimmat tulokset, sillä aina eivät pelkät voiteet riitä!

Nyt tähän vuodenaikaan jokaisen iho kaipaa kosteutta; siksi minunkin valintani on Hydrating Booster! Se kosteuttaa syvältä ja tuo oikeaa ”janojuomaa” jokaiselle ihotyypille rasvoittamatta kenenkään ihoa. Pääraaka-aineena käytetään hyaloronihappoa, joka pystyy sitomaan kosteutta 1000 kertaisen määrän oman painoonsa nähden! Tämä tehoaine soveltuu myös loistavasti silmänympäsrysiholle ja se tasoittaa silminnähden kuivuudesta johtuvia ensimmäisiä pintaryppyjä! Toinen suosikki boosterini on Gentle Soothing Booster, jota sipaisen pari tippaa poskilleni. Se sisältää mm. rauhoittavaa vadelmaa, jonka vuoksi se sopii kaikille couperosasta kärsiville ihoille. Se vähentää punaisuutta ja vahvistaa verisuonen seinämiä!

Parin kuukauden päästä vaihdan nämä boosterit Renewal Boosteriin ja Solar Defense Boosteriin. Kun aurinko alkaa paistamaan, se saa monesti ihon näyttämään elottomalta, epätasaiselta tai kirjavalta. Siihen auttaa Renewal Booster, tuo ihon ”pikaheleyttäjä” ja kirkastava tehoaine. Se uudistaa ihoa, sillä se sisältää kuorivia raaka-aineita ja koska se uusii ihoa koko ajan, se saa ihon pinnan tasaiseksi ja siloiseksi ja ennen kaikkea kosteaksi sisältä päin. Mutta jotta tulokset ovat parhaimmat, tarvitaan päivisin todella tehokasta UV-suojaa kosteusvoiteen päälle ja siihen parhain on Solar Defence Booster, jossa on suojakerroin 50 ! Ihomme on kaikkein herkin ragoimaan UV-säisiin juuri keväällä ensimmäisten säteiden tultua, sillä ihomme ei ole tottunut säteisiin pitkän pimeän ajanjakson aikana ja myös senkin takia, että hanget heijastavat säteitä jopa 90 % enemmän! Siksi suosittelen boosterin käyttöä aluksi ”raakana” suoraan kosteuvoiteen päälle. Mutta kun iho rupeaa kestämään säteitä enemmän kesän tullen, sen suojaa voidaan puolittaa 25 :een sekoittamalla puolet boosteria ja puolet kosteusvoidetta keskenään! Mutta jokainen, joka kärsii pigmenttiläiskistä, kannattaa käyttää boosteria koko ajan sellaisenaan, sillä silloin pystytään välttämään läiskien uudelleen tulo parhaiten!

Ai niin, ja onhan yksi booster vielä mainitsematta, nimittäin Firming Booster. Sitä laitan aina, kun haluan meikilleni hyvän pohjan, esim. juhlameikin alle. Se napakoittaa ja kiinteyttää ihoa ja myös tämä soveltuu loistavasti silmienympärille saaden juonteet tasoittumaan nopeasti! Tätä voidaan kutsua meidän ”tuhkimotipaksemme”!

Suosittelen siis rohkeasti kokeilemaan eri tehoaineita ihon eri tarpeisiin! Ja nyt tammikuussa jokaisella on loistava tilaisuus testata niitä edullisesti! Tarjoamme ilmaiseksi Booster-paketin, josta löytyy matkakokoisina tuotteina Hydrating booster, Renewal booster ja Solar Defense booster jokaiselle kahden Dermalogica- tuotteen ostajalle!

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille toivottaen,

Sanna

Loistava video auringonoton vaikutuksista iholle, ja aurinkovoiteen tärkeydestä!

TERVE IHO, auringon noususta auringon laskuun.

Transient

Aikaisemmissa blogeissani olen jo useasti kertonut UV-säteilyn haittavaikutuksista, joten tämä julkaisu kertoo lähinnä ratkaisut näihin ongelmiin!

Dermalogican ihonhoidon asiantuntijat ovat tutkineet ja hyödyntäneet SPF-teknologian (SPF=suojakerroin) tuoreimmat kehitysaskeleet ihonhoidossa ja luoneet kaksi välttämätöntä tuotetta iholle, joka altistuu valolle.

Nyt voimme suojata siis ihoasi auringon noususta auringon laskuun! Uusin tuotteemme; Protection 50 Sport SPF 50 on hikoilun ja vedenkestävä (40 min.), laajaspektrinen aurinkosuoja kasvoille ja vartalolle. Tuotteessa käytetty oleosomiteknologia tehostaa SPF :n toimintaa ja vähentää kosteuden menetystä. Tuotteen antioksidantit ehkäisevät vapaita radikaaleja ja suojaavat ihoa. Vaikka kertoimia on paljon, tuote ei tunnu rasvaiselta, vaan itseasiassa höyhenenkeveältä. Tietysti tuotteessa on myös sama ideologia, kuin muissakin Dermalogican tuotteissa, eli se ei aiheuta epäpuhtauksia eikä tuki ihoa!

Vinkkini käyttöön on se, että tuote kannattaa laittaa iholle 15 min. ennen auringolle altistumista. 2 ruokalusikallista voidetta riittää koko keholle noin kahdeksi tunniksi ja tuotetta kannattaa lisätä aina 2 tunnin välein jos hikoilee paljon tai oleskelee vedessä.

Toinen huippu tuotteemme on After sun repair , eli viilentävä hoitobalsami heti auringonoton jälkeen. Tuote rauhoittaa välittömästi ihoa ja vähentää auringon auheuttamaa ärsytystä. Ainutlaatuinen kasviuutteiden sekoitus palauttaa ihon kosteustasapainon ja tehostaa ihon palautumista. Jos päivän aikana iholle on kuitenkin jostain syystä päässyt tulemaan valovaurioita, se korjaa ne välittömästi ja tankkaa antioksidantteja myös seuraavan päivän tarpeisiin. Tuote sopii myös vahauksen jälkeen rauhoittamaan ja viilentämään ihoa, mutta oma vinkkini on, että kannattaa käyttää kesäaikaan tehoaineena kasvoille vaikka joka ilta! Näin pystyt ennaltaehkäisemään ihovauriot, joita UV-säteet aiheuttavat ja pysyt ennenkaikkea nuorekkaana vuodesta toiseen!

Aurinkoisin terveisin, Sanna

ANTAA PAISTAA VAAN; - Kunhan ihoa suojataan!

Nyt kun aurinko on vihdoinkin alkanut paistamaan meillä täällä pohjoisessa, se piristää varmasti monien mieliä - niin omaanikin! Täytyy sanoa, että kelit ovat tälläkin hetkellä kohdillaan ja luulen, että lähestulkoon kaikilla tekee mieli liikkua ulkosalla. Siispä nyt on se aika, jolloin viimeistään kannattaa tarkistaa, onko sinulla riittävä UV-suojatuote käytössä!

Kun emme ole nähneet aurinkoa vähään aikaan, se on juuri nyt herkimmillään saamaan suurimmat vauriot! Monesti unohdamme myös sen tosiasian, että lumi heijastaa jopa 80 % enemmän valoa, jolloin ihomme palaa erittäin herkästi! Ihon palaminenhan lisää aina riskiä ihosyövälle ja palaminen edes kerran 1-2 vuodessa jopa kolminkertaistaa riskiä sairastua melanoomaan! - Ja, kun iho palaa kerran, se palaa siitä kohtaa herkimmin aina uudestaan ja uudestaan! Maailman laajuisesti ilmenee joka vuosi 2-3 miljoonaa uutta oka- ja tyvisolusyöpää ja 132 000 melanoomaa. Nykyään joka kolmas diagnisoitu syöpä on ihosyöpä, joten siksi on tärkeää muistaa ihon suojaaminen!

- Ja vaikka et palaisikaan auringossa, iho vaurioittuu silti liiallisesta UV-säteilystä. Rusketus ei ole tervettä; päinvastoin! UV-säteilyn välittömät vaikutukset iholla ovat; tulehdusreaktio, ihon paksuntuminen, ihon kuivuminen, ihon heikkeneminen, DNA:n korjaantumisen estyminen, immuunijärjestelmän heikkeneminen jne. Pitkän aikavälin vaikutuksia puolestaan ovat; epätyypilliset solut, langerhansin solujen väheneminen, elastiinisäikeiden paksuuntuminen, kollageenin väheneminen, hajoaminen ja ristisidoksien syntyminen, eli ryppyjen muodostuminen. Ihos siis ikääntyy enneaikaisesti!

Riskiryhmiin tämän hetken tietojen mukaan kuuluvat ennenkaikkea teinit, jotka eivät välitä riskeistä. Ruskettuneen ihon ihannoiminen vain lisää ongelmaa ja monesti he käyvät useasti vielä solariumissa saadakseen ruskettuneen ihon. Ikävä tosiasia vain on se, että solarium lisää 75 % ihosyövän riskiä, jos sitä ottaa alle 25- vuotiaana! Toiseen riskiryhmään kuuluvat he, joilla on tumma iho jo itsestään, ja jotka väittävät, etteivät tarvitse suojaa lainkaan. Mutta ihan yhtälailla UV-säteily tekee heillekin tuhojaan. Kolmanteen ryhmään kuuluvat miehet. Heistä harva käyttää aurinkosuojaa, sillä moni mieltää sen olevan kosmetiikkaa ja hömpötystä! Samalla miehet myös kulkevat, etenkin kesäisin, enemmän ilman vaatetusta ( tai ainakin ilman paitaa) ja maailman laajuisesti on hälyyttävää, että miehiä kuolee enemmän melanoomaan kuin naisia!

En missään nimessä halua pelotella ketään ja käskeä pysyttelemään neljän seinän sisällä. Haluan ennenkaikkea muistuttaa UV-suojatuotteiden tärkeydestä. Eli niitä ihoalueita, joita vaatteet eivät tällä hetkellä suojaa, eli kasvoja, on syytä suojata edes jollain tuotteella, josta löytyy suojakerroin, eli SPF. Meillä Dermalogicalta löytyy lukuisia tuotteita, joissa kertoimia on, joten tervetuloa kysymään, mikä tuote on juuri Sinulle se oikea!

 

Aurinkoisin terveisin,

Sanna Koivuranta

ACNEN HOITOKEINOT

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, hoitoon kannattaa hakeutua ajoissa. Mitä pidemmälle acne pääsee, sen hankalammaksi hoitokin muuttuu. Me kosmetologit ja ihoterapeutit arvioimme ihosi kunnon ja acnen asteen ja teemme hoitolassa puhdistavia hoitoja niin, että mustapäät vähentyisivät ja jatkossa talilla on mahdollisuudet tulla vapaasti ihon pinnalle. Lisäksi opastamme oikeanlaisiin tuotteisiin, jotka parantavat ihon kuntoa. Me käytämme Dermalogicaa, joka ei sisällä mitään ihoa tukkivia eli komedogeenisiä raaka-aineita (katso blogisarjan 1. jakso), jolloin iholla on mahdollisuus hengittää ja alkaa käyttäytymään toivotulla tavalla. Dermalogicalla pystymme myös kosteuttamaan ihon pintaa niin, että se pysyy pehmeänä, jonka vuoksi tali ei jää ihon alle. Sen lisäksi voimme vähentää bakteerien määrää ja tulehduksia, sekä estää ihon sarveistumista oikeanlaisilla kuorinnoilla!

Vaikeammissa tapauksissa ohjaamme myös lääkärien hoitoon, sillä toisinaan tulehdus saadaan kuriin vain sisäisillä lääkkeillä; antibiooteilla, Roaccutanilla, Isotretinoinilla tai Tetrasykliinilla. Nämä auttavat tehokkaasti tulehdukseen, mutta aiheuttavat monesti ikäviä sivuvaikutuksia, esim. ihon ja limakalvojen kuivumista, ihottumia, suolisto-oireita, herkkyyttä ja ihon ohentumista ja lisääntynyttä herkkyyttä UV-säteilylle. Vahvat lääkkeet voivat aiheuttaa myös sikiövaurioita, joten näitä ei saa käyttää raskauden aikana! Mutta vaikka sisäinen lääkitys olisikin päällä, kannattaa käydä hoidoissa, sillä me voimme vaikuttaa hoidoilla ihon herkkyyteen, kuivuuteen ja ärsytykseen, sekä antaa uusia vinkkejä kotihoitoon, sillä kuurin aikana ihon kunto muuttuu suuresti! - Tärkeintä on tuolloin muistaa ihon suojaaminen UV-säteiltä ja se, että ihoa ei saa kuoria kuurin aikana, sillä se herkistää ihoa taas enemmän!

Lisää vinkkejä seuraavassa kirjoituksessa,

Sanna

 

ACNEEN VAIKUTTAVAT ULKOISET TEKIJÄT

Miksi toiset saavat acnen herkimmin kuin muut? - Hyvä kysymys, johon vastauksia voi olla useita. Edellisten sisäsyntyisten tekijöiden lisäksi acneen vaikuttavat myös ulkoiset tekijät, kuten esim. vääränlainen hoito tai hoitamattomuus. Monet varmasti hoitavat acneihoaan, mutta saattavat vahingossa tietämättään vain pahentaa ihon tilaa hoitamalla sitä väärin! Tuotteita, joissa on käytetty komedogeenisia, eli ihoa tukkivia raaka-aineita, tulisi ehdottomasti välttää! Tukkivia raaka-aineita ovat esim. mineraaliöljyt (mineral oil tai parafinum liquidum), keinotekoiset hajusteet (parfum), keinotekoiset väriaineet ( cl + numerosarja) ja lanoliini. Kuivattavaa alkoholia sisältäviä tuotteita kannattaa myös välttää, sillä vaikka alkoholi kuivattaa toki itse näppyä, se samalla valitettavasti kuivattaa myös ihon pintaa. Pintakuiva ihohan lisäsi ihon pinnalle "panssaria", jolloin huokonen tukkeutuu lisää. Tavalliset saippuat ovat ehdottomasti myös pahentavia tekijöitä, sillä ne  muuttavat ihon ph-arvoa, joka puolestaan taas lisää bakteereiden määrää ja lisäksi saippuat kuivattavat ihoa.

Moni hakee kesäisin myös apua auringosta. Toki aurinko "kuivattaa" itse näppyjä , mutta se kuivattaa myös ihon pintaa lisää. Puolustuskeinona UV-säteilyä vastaan iho alkaa myös paksuuntumaan ja yhdessä kuivuus ja sarveistuminen antavat loistavan kasvualustan bakteereiden lisääntyä. Lisäksi UV-säteily heikentää ihokarvojen laatua, ja koska jokaisesta huokosesta lähtee pieni karva, jonka tehtävänä on auttaa ihotalia nousemaan paremmin ihon pinnalle, tämäkin proseesi estyy, jos karvan laatu on heikko. (Ja tämä taas lisää ihon tukkeutumista). Eniten se näkyy syksyllä, kun aurinkokausi päättyy, jolloin iho voi yhtäkkiä olla todella näppyläinen ja tukossa. - Katso aiheesta lisää edellisessä blogissani, joka käsitteli aihetta Mallorca-acne.

Toiset voivat taas ns. ylihoitaa ihoaan pesemällä sitä turhankin useasti. Pesut aamuin ja illoin kyllä riittävät, poikkeuksena pesu urheilusuoritusten jälkeen. Jotkut voivat myös kuoria ihoaan liikaa tai käyttämällä kuorintaa, jossa voi olla liian karheita rakeita. ( Kovat rakeet voivat pahentaa acnea, jos iholla on paljon märkäpäitä. Rae voi nimittäin rikkoa jonkun märkäpään ja näin tulehdus voi levitä vieressä oleviin terveisiinkin huokosiin!) - Toki kuorinta iholle kannattaa, mutta kannattaa kysyä ammattilaisilta, mikä kuorinta omalle iholle on paras vaihtoehto ja kuinka usein sitä saa käyttää! Moni aiheuttaa tulehduksia myös itse puristelemalla tai hipelöimällä ihoaan liikaa. Yleensä puristelu vain lisää tulehdusta ja jättää jälkeensä ikävän näköisiä punaisia arpia, eli omat sormet kannattaa pitää kurissa ja hakeutua mieluummin ammattilaisten hoitoon tässäkin tilanteessa!

Lisää acnesta vielä seuraavissa blogeissa!

Terkuin,

Sanna