jane iredale

jane iredale on jo yli 25 vuoden ajan ollut edelläkävijä luonnollisiin, puhtaisiin mineraaleihin perustuviin meikkeihin. Meikkien monipuolisuus ja toimivuus on niin ammattilaisten kuin kuluttajienkin rakastama. Suurin osa tuotteistamme on vegaanisia, gluteenittomia ja kaikki tuotteemme ovat aina ilman eläinkokeita valmistettuja. Meikkisarjan kehitti henkilö nimeltä Jane Iredale. Hän työskenteli aikoinaan Hollywoodissa ja pisti merkille useiden näyttelijöiden iho-ongelmat, jotka paksut meikit saivat aikaiseksi. Hän päätti tehdä asialle jotain. Hän tutki ja kehitti ensimmäisen irtopohjan omassa keittiössään ja antoi näyttelijöille testattavaksi. Tällä pohjalla he saivat paitsi peittävän, myös kauniin ja kestävän meikin, ja heidän ihonsa myös parani. Siitä kaikki siis alkoi. jane iredalen meikit eivät siis tuki ihoa, vaan antavat sen hengittää! Ne myös hoitavat, suojaavat ja monet meikkipohjat sisältävät automaattisesti hyvän UV-suojan. Ne ovat myös kestävät, eivätkä lähde esimerkisi valumaan hikoiltaessa. Hiki tulee myöskin meikistä läpi, joten sekään ei saa ihohuokosia tukkeutumaan, vaikka iholla meikkiä olisi! Paitsi että meikit ovat puhtaita maamineraaleja, niissä ei myöskään ole käytetty mitään täyteaineita tai iholle hyödöttömiä raaka-aineita. Meikkimme ovat myös hyvin siedettyjä, etenkin herkistyneille ihoille. On ilo nähdä, kuinka jane iredale tuotteet antavat luonnollisen kauneuden myötä myös itsevarmuutta silloin, kun mikään muu meikki ei jostain syystä sovi iholle. Ei siis ole mikään ihme, että sarjaa käyttävät Suomen parhaimmat meikkitaiteilijat, kauneushoitolat, teatterit ja TV-tuotannon meikkaajat. Kokeile siis ihmeessä sinäkin!

EUR
85 tuotetta
Järjestys:
Light Beige - Meikkipohjat - 100000001 - 1
Light Beige - Meikkipohjat - 100000001 - 2
jane iredale

Amazing Base® - irtopohja

Jane Iredale Amazing Base on ilmavankevyt mineraali-irtopohja SPF 20 -suojalla. Vegaaninen ja öljytön koostumus sopii kaikille ihotyypeille.
(1)
55,80 €
Useita vaihtoehtoja
Pommist™ kosteussuihke - Meikin kiinnityssuihkeet - 100000028 - 1
jane iredale

Pommist™ kosteussuihke

Jane Iredale Pommisst on Ecocert-sertifioitu hajusteeton kosteussuihke kuivalle ja ikääntyvälle iholle. Granaattiomena suojaa antioksidanteilla.
(1)
46,40 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Smooth Affair Brightening - Pohjustus/kirkastusvoide - Meikin pohjustus ja primerit - 100000007 - 1
jane iredale

Smooth Affair Brightening - Pohjustus/kirkastusvoide

Jane Iredale Smooth Affair on ihoa silottava meikinpohjustaja kuivalle ja ikääntyvälle iholle. Peptidi ja omenauute nuorentavat ja kirkastavat.
(0)
60,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Active Light™ Valokynä - Peitevärit - 100000486 - 1
Active Light™ Valokynä - Peitevärit - 100000486 - 2
jane iredale

Active Light™ Valokynä

Jane Iredale Active Light on kirkastava valokynä silmänympäryksille. Kurkkuuute ja merikaali vähentävät turvotusta ja 5 sävyä sopivat kaikille.
(0)
35,60 €
Useita vaihtoehtoja
Beyond Lash™ Volymizing Mascara - Ripsivärit - 100000151 - 1
Beyond Lash™ Volymizing Mascara - Ripsivärit - 100000151 - 2
jane iredale

Beyond Lash™ Volymizing Mascara

Jane Iredale Beyond Lash Mascara on 98 % luonnollinen, vegaaninen ripsiväri. Bambujauhe ja kuusi kasviöljyä antavat volyymia ja hoitavat ripsiä.
(0)
35,50 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hydropure Color Correcting Serum - Meikin pohjustus ja primerit - 100000375 - 1
Hydropure Color Correcting Serum - Meikin pohjustus ja primerit - 100000375 - 2
jane iredale

Hydropure Color Correcting Serum

Jane Iredale HydroPure Color Correcting Serum neutraloi ihon punoituksen vihreällä sävyllä. Hyaluronihappo ja CoQ10 kosteuttavat ja hoitavat.
(0)
68,40 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Eye Pencil Rajauskynä - Rajauskynät ja rajausvärit - 100000419 - 1
Eye Pencil Rajauskynä - Rajauskynät ja rajausvärit - 100000419 - 2
jane iredale

Eye Pencil Rajauskynä

Jane Iredale Eye Pencil on pehmeä mineraalikynä silmien ja kulmien rajaukseen. Jojobaöljy ja sheavoi hoitavat herkkää ihoa, 7 kaunista sävyä.
(0)
21,60 €
Useita vaihtoehtoja
Skintuition Meikkivoide - Meikkivoiteet - 200000001 - 1
Skintuition Meikkivoide - Meikkivoiteet - 200000001 - 2
jane iredale

Skintuition Meikkivoide

Jane Iredale Skintuition meikkivoide SPF 30 – kosteuttaa, heleyttää ja suojaa. Keskipeittävä nestemäinen mineraalimeikki 26 sävyssä. Vegaaninen.
(0)
63,70 €
Useita vaihtoehtoja
Eye Shadow Kit - luomiväripaletti - Luomivärit - 100000530 - 1
Eye Shadow Kit - luomiväripaletti - Luomivärit - 100000530 - 2
jane iredale

Eye Shadow Kit - luomiväripaletti

Jane Iredale Eye Shadow Kit on ihastuttava mineraaliluomivärpaletti kuudella sävyllä. Sheavoi ja jojobaöljy hoitavat herkkiä luomia kauniisti.
(0)
61,60 €
Useita vaihtoehtoja
Bronzer Hohdesävy - Bronzerit - 100000516 - 1
jane iredale

Bronzer Hohdesävy

Jane Iredale Bronzer Hohdesävy on 4 sävyn mineraalipaletti, joka luo kauniin hohdon. Vegaaninen ja monikäyttöinen bronzer kaikille ihotyypeille.
(0)
60,80 €
Useita vaihtoehtoja
Smooth Affair Mattifying Face Primer - Meikin pohjustus ja primerit - 100000470 - 1
jane iredale

Smooth Affair Mattifying Face Primer

Jane Iredale Smooth Affair Mattifying Primer pohjustaa meikin mattapintaiseksi ja hillitsee ihon kiiltoa koko päivän. Vegaaninen ja hajusteeton.
(0)
60,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Jane iredale PureBrow Precision Pencil - Kulmavärit ja kulmakynät - 100000385 - 3
Jane iredale PureBrow Precision Pencil - Kulmavärit ja kulmakynät - 100000385 - 4
jane iredale

Jane iredale PureBrow Precision Pencil

Jane Iredale PureBrow Precision Pencil on ultratarkka kulmakynä, joka piirtää hienovaraisia karvoja jäljitteleviä vetoja. Vitamiinit hoitavat.
(0)
28,90 €
Useita vaihtoehtoja
PureBrow™ Shaping Pencil - Kulmavärit ja kulmakynät - 100000391 - 3
PureBrow™ Shaping Pencil - Kulmavärit ja kulmakynät - 100000391 - 4
jane iredale

PureBrow™ Shaping Pencil

Jane Iredale PureBrow Shaping Pencil on kierrettävä kulmakynä pisaranmuotoisella kärjellä ja harjalla. Vedenkestävä ja pitkäkestoinen koostumus.
(0)
28,90 €
Useita vaihtoehtoja
LASH Conditioner Hoitotuote Ripsille - Ripsivärit - 100000468 - 1
LASH Conditioner Hoitotuote Ripsille - Ripsivärit - 100000468 - 2
jane iredale

LASH Conditioner Hoitotuote Ripsille

Jane Iredale LASH Conditioner vahvistaa ja hoitaa hauraita ripsiä tehokkaasti. Panthenoli, leväuute ja vehnäproteiini ravitsevat ja suojaavat.
(0)
28,10 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Jane Iredale The Handi Brush - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000622 - 1
Jane Iredale The Handi Brush - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000622 - 2
jane iredale

Jane Iredale The Handi Brush

Jane Iredale The Handi Brush – Pro Series ultrapehmeä vegaaninen kasvosivellin puristepohjan ja puuterin tasaiseen levitykseen. Eläinkokeeton.
(0)
52,50 €
Heti omasta varastosta 5 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
PurePressed® Eye Shadow luomiväritrio - Luomivärit - 100000376 - 3
PurePressed® Eye Shadow luomiväritrio - Luomivärit - 100000376 - 4
jane iredale

PurePressed® Eye Shadow luomiväritrio

Jane Iredale PurePressed Eye Shadow Triple on kolmen sävyn luomiväripaletti hoitavilla mineraalipigmenteillä. Sheavoi ja jojobaöljy hoitavat.
(0)
43,10 €
Useita vaihtoehtoja
D2O™ kosteussuihke - Meikin kiinnityssuihkeet - 100000026 - 2
jane iredale

D2O™ kosteussuihke

Jane Iredale D2O on Ecocert-sertifioitu kosteussuihke, joka kiinnittää meikin ja kosteuttaa ihoa. Ylang ylang ja kamomilla hoitavat herkkää ihoa.
(0)
46,40 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lash Fixation Length & Definition Tubing - Ripsivärit - 100000568 - 1
Lash Fixation Length & Definition Tubing - Ripsivärit - 100000568 - 2
jane iredale

Lash Fixation Length & Definition Tubing

Jane Iredale Lash Fixation on tubing-ripsiväri, joka pidentää ja erottelee ripset kauniisti. Lähtee lämpimällä vedellä, vegaaninen koostumus.
(0)
34,80 €
Useita vaihtoehtoja
PureBrow™ Brow Gel - Kulmavärit ja kulmakynät - 100000397 - 3
PureBrow™ Brow Gel - Kulmavärit ja kulmakynät - 100000397 - 4
jane iredale

PureBrow™ Brow Gel

Jane Iredale PureBrow Brow Gel on hoitava kulmakarvojen geeli, joka sävyttää, tuuheuttaa ja pitää kulmakarvat ojennuksessa koko päivän ajan.
(0)
27,40 €
Useita vaihtoehtoja
Tyhjä puristepohjapakkaus - vaihtorasia - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000269 - 1
Tyhjä puristepohjapakkaus - vaihtorasia - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000269 - 2
jane iredale

Tyhjä puristepohjapakkaus - vaihtorasia

Jane Iredale puristepohjapakkaus on kestävä alumiinirasia peilillä ja magneettikiinnityksellä. Sopii PurePressed Base ja muihin täyttöihin.
(0)
25,40 €
Useita vaihtoehtoja
Gold Dust Kultapöly - Luomivärit - 100000521 - 1
Gold Dust Kultapöly - Luomivärit - 100000521 - 2
jane iredale

Gold Dust Kultapöly

Jane Iredale Gold Dust Kultapöly tuo upean kultahohteen luomille, poskille, huulille ja dekolteelle. Mineraalikiille luo juhlatunnelmaa hetkessä.
(0)
20,40 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Amazing Matte - Matta irtopohja - Meikit kiillon kontrollointiin - 100000527 - 1
Amazing Matte - Matta irtopohja - Meikit kiillon kontrollointiin - 100000527 - 2
jane iredale

Amazing Matte - Matta irtopohja

Jane Iredale Amazing Matte on vegaaninen talkiton mattairtopuuteri. Riisitärkkelys hillitsee kiiltoa ja antioksidantit hoitavat ihoa hellästi.
(0)
49,80 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Balance Kosteussuihke - Meikin kiinnityssuihkeet - 100000027 - 1
jane iredale

Balance Kosteussuihke

Jane Iredale Balance on Ecocert-sertifioitu kosteussuihke rasvaiselle iholle. Greippi ja appelsiini tasapainottavat talineritystä ja kiiltoa.
(0)
46,40 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
M1 - Meikkipohjat - 100000002 - 1
M1 - Meikkipohjat - 100000002 - 2
jane iredale

Beyond Matte - meikkivoide

Jane Iredale Beyond Matte on kevyt mutta peittävä mattameikkivoide rasvaiselle ja sekaiholle. Vegaaninen koostumus hillitsee kiiltoa koko päivän.
(0)
55,80 €
Useita vaihtoehtoja
Botanical Brush Cleanser - siveltimien puhdistussuihke - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000464 - 1
jane iredale

Botanical Brush Cleanser - siveltimien puhdistussuihke

Jane Iredale Botanical Brush Cleanser puhdistaa ja desinfioi meikkisiveltimet nopeasti. Kasvipohjaiset aineet hoitavat harjaksia. Vegaaninen.
(0)
25,30 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Bent Liner - taivutettu silmänrajaussivellin - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000456 - 1
jane iredale

Brush Bent Liner - taivutettu silmänrajaussivellin

Jane Iredale Bent Liner on taivutettu silmänrajaussivellin tarkkaan eyeliner-rajaukseen. Ohut ja tarkka kärki. Eläinkokeeton ja vegaaninen.
(0)
20,70 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Blending - monitoimisivellin meikkivoiteille - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000445 - 1
jane iredale

Brush Blending - monitoimisivellin meikkivoiteille

Jane Iredale Blending on kaksoiskarvasivellin meikkivoiteille ja primereille. Naturon- ja Taklon-kuidut takaavat tasaisen lopputuloksen.
(0)
49,30 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Camouflage - peitevoide sivellin - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000455 - 1
jane iredale

Brush Camouflage - peitevoide sivellin

Jane Iredale Camouflage on pieni litteä peitevoidesivellin tarkkaan peittämiseen. Synteettinen Taklon-kuitu, eläinkokeeton. Sopii herkkäihoisille.
(0)
25,20 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Chisel Shader - luomivärisivellin - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000454 - 1
jane iredale

Brush Chisel Shader - luomivärisivellin

Jane Iredale Chisel Shader on napakka luomivärisivellin tarkkaan varjostukseen ja nopeaan työskentelyyn. Lyhyet harjakset, eläinkokeeton.
(0)
29,30 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Contour - muotoilu sivellin - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000444 - 1
jane iredale

Brush Contour - muotoilu sivellin

Jane Iredale Contour on leveä litteäpäinen muotoilusivellin kasvojen varjostamiseen ja contour-tekniikkaan. Naturon-kuidut, eläinkokeeton.
(0)
55,80 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Crease - pyöreäpäinen luomivärisivellin - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000453 - 1
jane iredale

Brush Crease - pyöreäpäinen luomivärisivellin

Jane Iredale Crease on muhkea pyöreäpäinen luomivärisivellin taitoskohdan häivytykseen ja luomivärien levitykseen. Naturon-kuidut.
(0)
25,30 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Dome - tuuhea sivellin poskipunille ja muotoiluun - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000443 - 1
jane iredale

Brush Dome - tuuhea sivellin poskipunille ja muotoiluun

Jane Iredale Dome on tuuhea monitoimisivellin poskipunille ja kasvojen muotoiluun. Pehmeät Naturon-kuidut puuvarrella. Eläinkokeeton.
(0)
51,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Eye Shader - lyhytpäinen litteä luomivärisivellin - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000450 - 1
jane iredale

Brush Eye Shader - lyhytpäinen litteä luomivärisivellin

Jane Iredale Eye Shader on lyhytpäinen litteä luomivärisivellin tarkkaan luomivärin levitykseen ja banaani-varjostuksiin. Naturon-kuidut.
(0)
22,80 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Kabuki , iso tuuhea sivellin - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000441 - 1
jane iredale

Brush Kabuki , iso tuuhea sivellin

Jane Iredale Kabuki on tuuhea pyöreä sivellin irtopohjan ja puutereiden tasaiseen levitykseen. Pehmeät Naturon-kuidut ja eläinkokeeton rakenne.
(0)
48,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Large Shader - Tiheä häivytyssivellin - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000449 - 1
jane iredale

Brush Large Shader - Tiheä häivytyssivellin

Jane Iredale Large Shader on tiheä häivytyssivellin luomivärien laajaan levitykseen ja häivytykseen. Pehmeät Naturon-kuidut, eläinkokeeton.
(0)
42,70 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Retractable Lip - Huulipuna sivellin metallikotelossa - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000447 - 1
jane iredale

Brush Retractable Lip - Huulipuna sivellin metallikotelossa

Jane Iredale Retractable Lip on sisäänvedettävä huulipunasivellin metallikotelossa. Tarkka kärki ja pidentää huulipunan kestävyyttä 20 %.
(0)
25,40 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush Sculpting - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000462 - 1
jane iredale

Brush Sculpting

Jane Iredale Sculpting on pieni tarkkuussivellin meikin häivytykseen ja korjailuun pienillä alueilla. Sopii voide- ja puuterituotteille.
(0)
33,50 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Brush White Fan - viuhkamainen korostussivellin - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000442 - 1
jane iredale

Brush White Fan - viuhkamainen korostussivellin

Jane Iredale White Fan on viuhkamainen sivellin korostussävyille, poskipunalle ja aurinkopuuterille. Kevyt ja tasainen lopputulos Naturon-kuiduilla.
(0)
23,40 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Calming Lavender Kosteussuihke 90 ml - Meikin kiinnityssuihkeet - 100000467 - 1
jane iredale

Calming Lavender Kosteussuihke 90 ml

Jane Iredale Calming Lavender on alkoholiton Ecocert-sertifioitu kosteussuihke. Laventeli ja kamomilla rauhoittavat herkkää ja punoittavaa ihoa.
(0)
46,40 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Circle/Delete® Peitevoide - Peitevärit - 100000542 - 1
Circle/Delete® Peitevoide - Peitevärit - 100000542 - 2
jane iredale

Circle/Delete® Peitevoide

Jane Iredale Circle/Delete on hoitava peitevoide silmänympäryksille. Moringa- ja avokadoöljyt ravitsevat ihoa, peittävät tummuuden ja kirkastavat.
(1)
42,10 €
Useita vaihtoehtoja
ColorLuxe Eye Shadow Stick - Luomivärikynä - Luomivärit - 100000551 - 1
ColorLuxe Eye Shadow Stick - Luomivärikynä - Luomivärit - 100000551 - 2
jane iredale

ColorLuxe Eye Shadow Stick - Luomivärikynä

Jane Iredale ColorLuxe on monikäyttöinen luomivärikynä varjostukseen ja korostukseen. Keraamidit ja jojobaöljy hoitavat, 10 sävyä valittavana.
(1)
30,80 €
Useita vaihtoehtoja
ColorLuxe High Impact Lip Glaze - Huulikiillot - 100000584 - 1
jane iredale

ColorLuxe High Impact Lip Glaze

Jane Iredale ColorLuxe Lip Glaze on täyteläinen huulikiilto, joka yhdistää intensiivisen värin ja 3D-kiillon. Ei tahmea, hoitaa jojobaöljyllä.
(0)
34,70 €
Useita vaihtoehtoja
Colorluxe Hydrating Cream Lipstick - Huulipunat - 100000404 - 2
jane iredale

Colorluxe Hydrating Cream Lipstick

Jane Iredale ColorLuxe on palkittu vegaaninen huulipuna, joka kosteuttaa peptideillä ja kaakavoilla. 14 satiinista sävyä pehmeille huulille.
(0)
38,20 €
Useita vaihtoehtoja
Dream Tint - Päivävoiteet - 100000003 - 1
Light - Päivävoiteet - 100000003 - 2
jane iredale

Dream Tint® - Sävyttävä päivävoide

Jane Iredale Dream Tint on sävyttävä kosteusvoide SPF 15 -suojalla. Kevyt mineraalipohja tasoittaa, kosteuttaa ja suojaa kaikille ihotyypeille.
(0)
56,80 €
Useita vaihtoehtoja
Enlighten Plus™ Peiteväri - Peitevärit - 100000480 - 1
Enlighten Plus™ Peiteväri - Peitevärit - 100000480 - 2
jane iredale

Enlighten Plus™ Peiteväri

Jane Iredale Enlighten Plus – silmänympäryksen peiteväri SPF 30. Peittää tummat silmänympärykset ja vähentää turvotusta. Vegaaninen mineraalimeikki.
(0)
59,80 €
Useita vaihtoehtoja
Glow Time Pro™ BB Cream - SPF 25 - 40 ml - Meikkipohjat - 100000305 - 1
Glow Time Pro™ BB Cream - SPF 25 - 40 ml - Meikkipohjat - 100000305 - 2
jane iredale

Glow Time Pro™ BB Cream - SPF 25 - 40 ml

Glow Time Pro BB Cream SPF 25 on Jane Iredalen peittävin meikkipohja. Vedenkestävä mineraalivoide hoitaa, suojaa ja antaa satiiniviimeistelyn.
(0)
63,40 €
Useita vaihtoehtoja
Glow Time™ Blush Stick - poskipunapuikko - Poskipunat - 100000337 - 1
jane iredale

Glow Time™ Blush Stick - poskipunapuikko

Jane Iredale Glow Time Blush Stick on vegaaninen voidemainen poskipunapuikko. Jojobaöljy hoitaa ihoa ja 9 kaunista sävyä luovat hehkua kasvoille.
(0)
49,30 €
Useita vaihtoehtoja
Glow Time™ Bronzer Stick - Contour - 100000334 - 1
jane iredale

Glow Time™ Bronzer Stick

Jane Iredale Glow Time Bronzer Stick on vegaaninen voidemainen bronzeripuikko. Jojobaöljy hoitaa ihoa ja 3 luonnollista sävyä antavat kesähehkua.
(0)
50,70 €
Useita vaihtoehtoja
Glow Time™ Highlighter Stick -korostuspuikko - Contour - 100000331 - 1
jane iredale

Glow Time™ Highlighter Stick -korostuspuikko

Jane Iredale Glow Time Highlighter Stick on vegaaninen voidemainen korostuspuikko. Jojobaöljy hoitaa ihoa ja 3 sävyä antavat helmiäishohteen.
(0)
50,70 €
Useita vaihtoehtoja
HydroPure™ Hyaluronic Lip Gloss - Huulikiillot - 100000181 - 1
HydroPure™ Hyaluronic Lip Gloss - Huulikiillot - 100000181 - 2
jane iredale

HydroPure™ Hyaluronic Lip Gloss

Jane Iredale HydroPure huulikiilto hyaluronihapolla kosteuttaa ja täyteläistää huulia. Vegaaninen, ei tahmaa ja 13 kaunista sävyvaihtoehtoa.
(0)
34,50 €
Useita vaihtoehtoja
Hydropure™ Tinted Serum - Meikkipohjat - 100000354 - 1
jane iredale

Hydropure™ Tinted Serum

Jane Iredale HydroPure Tinted Serum on sävyttävä seerumi hyaluronihapolla ja Q10:llä. Kosteuttaa syvältä ja tasoittaa ihon sävyä luonnollisesti.
(0)
68,40 €
Useita vaihtoehtoja
Jane iredale Camouflage Brush - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000630 - 1
Jane iredale Camouflage Brush - Meikkitarvikkeet ja siveltimet - 100000630 - 2
jane iredale

Jane iredale Camouflage Brush

Jane Iredale Camouflage Brush – Pro Series peitevoidesivellin tarkkaan peittoon ja värikorjaukseen. Patentoitu kuituteknologia, eläinkokeeton.
(0)
26,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä