
jane iredale
jane iredale on jo yli 25 vuoden ajan ollut edelläkävijä luonnollisiin, puhtaisiin mineraaleihin perustuviin meikkeihin. Meikkien monipuolisuus ja toimivuus on niin ammattilaisten kuin kuluttajienkin rakastama. Suurin osa tuotteistamme on vegaanisia, gluteenittomia ja kaikki tuotteemme ovat aina ilman eläinkokeita valmistettuja. Meikkisarjan kehitti henkilö nimeltä Jane Iredale. Hän työskenteli aikoinaan Hollywoodissa ja pisti merkille useiden näyttelijöiden iho-ongelmat, jotka paksut meikit saivat aikaiseksi. Hän päätti tehdä asialle jotain. Hän tutki ja kehitti ensimmäisen irtopohjan omassa keittiössään ja antoi näyttelijöille testattavaksi. Tällä pohjalla he saivat paitsi peittävän, myös kauniin ja kestävän meikin, ja heidän ihonsa myös parani. Siitä kaikki siis alkoi. jane iredalen meikit eivät siis tuki ihoa, vaan antavat sen hengittää! Ne myös hoitavat, suojaavat ja monet meikkipohjat sisältävät automaattisesti hyvän UV-suojan. Ne ovat myös kestävät, eivätkä lähde esimerkisi valumaan hikoiltaessa. Hiki tulee myöskin meikistä läpi, joten sekään ei saa ihohuokosia tukkeutumaan, vaikka iholla meikkiä olisi! Paitsi että meikit ovat puhtaita maamineraaleja, niissä ei myöskään ole käytetty mitään täyteaineita tai iholle hyödöttömiä raaka-aineita. Meikkimme ovat myös hyvin siedettyjä, etenkin herkistyneille ihoille. On ilo nähdä, kuinka jane iredale tuotteet antavat luonnollisen kauneuden myötä myös itsevarmuutta silloin, kun mikään muu meikki ei jostain syystä sovi iholle. Ei siis ole mikään ihme, että sarjaa käyttävät Suomen parhaimmat meikkitaiteilijat, kauneushoitolat, teatterit ja TV-tuotannon meikkaajat. Kokeile siis ihmeessä sinäkin!



Hydropure Color Correcting Serum


Amazing Base® - irtopohja

Smooth Affair Brightening - Pohjustus/kirkastusvoide


Just Kissed® Sävyttävä voide huulille ja poskille


Skintuition Meikkivoide


Dream Tint® - Sävyttävä päivävoide


Jane Iredale The Handi Brush

Pommist™ kosteussuihke


Purematte Finish Powder Refill Mattapuuteri


Smooth Affair Illuminating Glow Face Primer


Tyhjä puristepohjapakkaus - vaihtorasia


Eye Pencil Rajauskynä

Calming Lavender Kosteussuihke 90 ml


Enlighten Concealer™ Peiteväri Pigmenttiläiskille


Lash Fixation Length & Definition Tubing


Active Light™ Valokynä

ColorLuxe High Impact Lip Glaze


PureBrow™ Shaping Pencil


Purematch Liquid Concealer


Lip Pencil Huultenrajauskynä


Amazing Matte - Matta irtopohja

Balance Kosteussuihke


Beyond Lash™ Volymizing Mascara


Beyond Matte - meikkivoide


Beyond Matte™ Lip Stain - Nestemäinen matta huulilakka

Botanical Brush Cleanser - siveltimien puhdistussuihke

Brush Bent Liner - taivutettu silmänrajaussivellin

Brush Blending - monitoimisivellin meikkivoiteille

Brush Camouflage - peitevoide sivellin

Brush Chisel Shader - luomivärisivellin

Brush Contour - muotoilu sivellin

Brush Dome - tuuhea sivellin poskipunille ja muotoiluun

Brush Eye Shader - lyhytpäinen litteä luomivärisivellin

Brush Kabuki , iso tuuhea sivellin

Brush Large Shader - Tiheä häivytyssivellin

Brush Retractable Lip - Huulipuna sivellin metallikotelossa

Brush Sculpting

Brush White Fan - viuhkamainen korostussivellin


Circle/Delete® Peitevoide


ColorLuxe Eye Shadow Stick - Luomivärikynä


ColorLuxe Liquid Blush – Nestemäinen Poskipuna

Colorluxe Hydrating Cream Lipstick

D2O™ kosteussuihke


Enlighten Plus™ Peiteväri


Eye Shadow Kit - luomiväripaletti


Glow Time Pro™ BB Cream - SPF 25 - 40 ml

Glow Time™ Blush Stick - poskipunapuikko

Glow Time™ Bronzer Stick

Glow Time™ Highlighter Stick -korostuspuikko


Gold Dust Kultapöly


HydroPure™ Hyaluronic Lip Gloss

Hydropure™ Tinted Serum

Jane Iredale Bronzer – hohdesävy


Jane Iredale Liquid Complexion Brush - Meikkivoidesivellin


Jane Iredale Multiuse Blending Brush - Häivytyssivellin


Jane Iredale Powder Complexion Brush - Puuterisivellin


Jane iredale Camouflage Brush


Jane iredale Cheek Brush

